Kesä on vihdoin tullut ja sen mukana helle, toivottavasti vain muutamaksi päiväksi. Kesässä on kivaa, kun saa puuhailla ulkona, eilen laittelin kesäkukkia penkkiin ja tänään leikkasin taloyhtiön nurmikkoa. Kukkivista kukista vanhuskin tajusi, että on kesä, vaikka aamusta oli kysellyt kuinka paljon ulkona on pakkasta. Pientä puuhaa yritän keksiä joka päivälle. Kirjontatyö on nyt loppusuoralla eikä sitä malttaisi oikein käsistään päästää kun vain luonnonvaloa sen tekemiseen on tarpeeksi. Keinovalolla ei oikein kunnolla näekään sitä tehdä ja täällähän kuulemma tarkkaillaan, ettei vaan liian myöhään valoja poltella iltaisin. Joitakin iltoja on, että vanhus menee ajoissa nukkumaan ja unohtaa valvoa, että valot on sammutettu ja jopa telkkarin töpseli on pois seinästä ennen kuin rauhottuu nukkumaan. Silloin voin jopa katsoa elokuvan telkkarista ilman häiriöitä. Ongelmana on ollut valon tuoma vuorokausirytmin sekottuminen, pari tuntia nukuttuaan hän saattaa tulla kyselemään aamukahvia jo ennen kuin minä olen edes ehtinyt käydä nukkumaan. Jokunen yö on taas aamusta herätys tullut aamukahvin keittoon jo kolmen jälkeen.

 Välillä minulle iskee ihan fyysinen väsymys epäsäännöllisen nukkumisen takia, vaikka en ruumiillisesti näissä hommissa rasitukaan. Toisinaan taas epäilen, olenko ihan viisas, kun vapaaehtoisesti täällä kidutan itseäni. Toisinaan taas jaksan perustella täällä oloani, että on kauheaa jättää välillä ihan hukassa oleva vanhus yksinään tänne.Sekoileminen näyttää lisääntyvän pikkuhiljaa ja välillä epäilen, johtuuko se, ettei hän tunnista olevansa omassa kodissaan siitä, että minä tääällä huseeraan. Niin vieraaksi hän tuntee olonsa, että kyseleee, saako jääkaapista ottaa ruokaa. Siis hänen omasta jääkaapistaan hänen omia ruokiaan. Surullista ja aina vaan surullisempaa. Jono jatkohoitopaikkaan taitaa olla vain muodollisuus, sillä hoitaja sanoi vanhanrouvan olevan liian hyväkuntoinen laitoshoitoon, vaikka kriteerit kyllä täyttyvät. Tietysti täytyy ajatella myös muita kuin omaa omaista, mutta silti olisi ihanaa, jos hänen asiansa saisi tämän vuorotteluvapaan aikana järjestettyä. Töihin palattua olisi taas sama stressi kuin viime vuoden lopulla ja sitä minä en taida jaksaa.

Kaikki tilanteet, missä tapaan muita ihmisiä, ovat juhlaa. Huomenna tapaan kudontakavereita näyttelyn laiton merkeissä ja ensi viikolla menen käymään entisen koulukaverini luona. Lauantaina pitänee käydä kaupungissa hiukan musiikkia kuulemassa, täällä kuulostaa olevan jokin ylioppilaitten yhteinen tilaisuus, joka voisi olla hienoa nähdä. Harmittaa hirveästi, kun sunnuntaina täällä on niin huonot liikenneyhteydet, etten päässyt Petri Laaksosen konserttiin. minulle ei edelleenkään menen ymmärrykseen, että vain keskipäivällä pääsee pikaseen käymään kaupungissa. Kaupatkin ovat tavallisina sunnuntaina vasta iltapäivällä auki.

Mutta katsellaan. Pari lääkärikäyntiä vanhuksella nyt edessä ja kenties niitten jälkeen menen kotiin viikoksi-pariksi.